Author: Katariina Ruohoaho

U-Cont mukana Kunnian Kukko- kansainvälistymispalkinnon Top 5 -sarjassa

Tällä hetkellä tiimimme ovat täydessä vauhdissa asennustöiden parissa sekä Suomessa että Norjassa, aina Jäämeren rannalta asti.
On hienoa olla mukana tällaisissa kansainvälisissä projekteissa.

Lisäksi olemme erittäin ylpeitä siitä, että meidät on huomioitu Kuopion kauppakamarin Kunnian Kukko- kansainvälistymispalkinnon Top 5 -sarjassa.
Perinteikäs Kunnian kukko -kansainvälistymispalkinto myönnetään pohjoissavolaiselle yritykselle, jonka vientitoiminta tai muu kansainvälinen liiketoiminta on ollut erityisen ansioitunutta.

Jatkamme työtä entistäkin kovemmin ja innokkaammin. 💪


Ensimmäinen WASP-suodatinlaitteisto asennettu

Ensimmäinen WASP-suodatinlaitteisto on nyt asennettu Norjaan toimitettavaan jakeluasemaan. Suodatinlaitteisto vie vähän tilaa, mutta parantaa merkittävästi polttoaineenlaatua poistamalla vedet, sakat ja muut epäpuhtaudet, mikä vähentää korroosiota sekä pidentää laitteiston käyttöikää.

Jos sinulla heräsi huoli omista polttoaineen laatutekijöistä tai sen suodatuksesta, ota vain rohkeasti yhteyttä! Autamme mielellämme löytämään oikean ratkaisun tarpeisiisi! 😊


Moniosaaja konepaja

Kesälomat alkavat olla ohitse, ja meidän tiimimme on täynnä intoa ja valmiina aloittamaan syksyn uusin voimin! Toivottavasti myös teillä on ollut aurinkoinen ja rentouttava loma. 🌞

Kun siirrymme syksyyn, olemme avoimia uusille projekteille ja haasteille.
Olemme moniosaaja konepaja, joka pystyy vastaamaan monenlaisiin haasteisiin. Laaja-alainen osaamisemme ja innovatiivisuutemme mahdollistavat asiakkaillemme räätälöidyt ratkaisut heidän tarpeisiinsa.

Ottakaa meihin rohkeasti yhteyttä, niin voimme keskustella lisää!


Suodatusjärjestelmien uusi myyntipäällikkö

Moro! Lauri Miettinen, kotoisin Kuopiosta, ja uusin lisäys tähän hienoon U-Cont-tiimiin. Aloitin suodatusjärjestelmien myyntipäällikkönä helmikuussa. Minulle on tärkeää, että pääsen työskentelemään ihmisten kanssa ja olen löytänyt työllisen kotini myynnin parista. Koulutustaustani keskittyy asiakkuuksien hoitoon, myyntiin ja kansainväliseen kauppaan. Vapaa-aikani kuluu urheillessa, kuten salilla tai pallon perässä juostessa. Lähellä sydäntä on myös metsästys, kalastus sekä erilaisten kulttuurien ja erityisesti ruokakulttuurien tutkiminen.

Olen kiitollinen ja innoissani, että pääsen osaksi tiimiä ja työskentelemään uuden tuotteen parissa. Ota yhteyttä niin etsitään yhdessä juuri sinulle sopivat suodatusratkaisut! Odotan, että pääsemme luomaan vahvoja ja kestäviä asiakassuhteita!

Kiitos kaikille lämpimästä vastaanotosta!


Älykkäitä pönttöjä Joroisista!

 Osuuskauppa Peeässä julkaisi meistä hienon jutun sivuilleen. 

PeeÄssän kaikki ABC-mittarikentät ovat lähtöisin Varkauden naapurista Joroisista U-Contin tehtaalta.

Teksti Kristiina Tammitie, kuvat Pentti Vänskä

Joroisten Konttitien varrella U-Contin tehtaan piha-alueella on useita suuria terässäiliöitä odottamassa kuljetusta eteenpäin. U-Contin toimitusjohtaja Joel Sistonen vie vieraansa lähimmän vaaleanharmaan säiliön kupeeseen spreijatun tekstin ”Älykäs pönttö Joroisista” äärelle.

– Meille on arvovalinta, että tehdas on Suomessa, vaikka se ei ole aina bisneksen kannalta paras vaihtoehto, Joel taustoittaa lauseen merkitystä.

Kaikilla piha-alueella olevilla säiliöillä on tuleva käyttöpaikka valmiina tiedossa. Joel osoittaa kevätauringossa osin sulaneen lumivaipan alla seisovaa 60 kuution säiliötä.

– Tuo on menossa Vesannolle, uuden S-marketin yhteyteen tulevalle ABC-mittarikentälle, toimitusjohtaja kertoo.

Kolmas sukupolvi vetovastuussa

U-Cont on perheyritys, jonka vetovastuussa Joel edustaa jo kolmatta sukupolvea yhdessä suunnitteluosastoa vetävän veljensä ja hallitustyöskentelyn kautta mukana olevan sisarensa kanssa.

– Olen ollut toiminnassa mukana nuoruusvuosista lähtien. 13-vuotiaana olin jo raivaussahalla tekemässä säiliökentän siivoustöitä, Joel kertoo.

Yrityksen tuotteiden sydämenä toimii säiliö, jonka ympärille luodaan erilaisia tehokkaita, älykkäitä ja ympäristötekijät huomioivia ratkaisuja nesteiden jakeluun, varastointiin ja energian tuottamiseen. U-Cont tekee polttonesteiden jakeluasemia, joista tulee noin 40 prosenttia yrityksen kotimaan kaupasta, loppuosan kertyessä teollisuudelle suunnatuista palveluista. Vientiin tuotteista menee noin neljännes.

Muurikka – innovaatio hukkapalasta

Säiliöiden oheistuotteena on syntynyt myös innovaatio, joka tänä päivänä kuuluu varsin monen koti- ja mökkikeittiön perusvarustukseen.

– Muurikka-pannu on meiltä lähtöisin. 1970- ja 1980-luvun taitteessa keksittiin, että suuren nestesäiliön tarkastusluukun hukkapalasta syntyy hyvä muurinpohjapannu. Muurikan valmistuksesta tehtiin sopimus Finnoilin kanssa ja 2000-luvulla tuote siirtyi fuusion kautta Opalle. Muurikkaa valmistettiin meillä vuoteen 2004 saakka, Joel kertoo.

Kokonaisvaltaisia ratkaisuja

Polttonesteiden jakeluasemien rakentamisessa U-Cont on ollut 1990-luvulta lähtien vahva toimija kotimaan lisäksi muun muassa Norjassa.

– Toimme alalle ison muutoksen valtakunnan mittakaavassa ja kansainvälisestikin, kun aloimme rakentaa mittarikenttiä tehdasvalmiista moduuleista, mikä säästää työmaalla aikaa ja rahaa.

Jakeluasemien kaksivaippasäiliöt vuodonilmaisuhälyttimineen ja ylitäytönestolaitteineen valmistetaan Joroisissa, jonka jälkeen ne kuljetetaan kohteeseen. Paikan päällä polttonestetekniset asennukset hoitaa kotimaassa U-Contin oma väki, kun taas maanrakennus- ja sähkötöistä sekä mittareiden ja maksupäätteiden toimituksista vastaavat alihankkijat.

– Teemme paljon avaimet käteen -sopimuksia, jolloin kohde pitää sisällään kaiken suunnittelusta luvitukseen ja toteutukseen, Joel kertoo.

PeeÄssä tärkeimpiä kumppaneita

ABC-mittarikenttiä U-Cont on rakentunut enemmän tai vähemmän kaikille osuuskaupoille. Urakat kilpailutetaan aina, mutta kun hinta on vertailun kestävä, osuuskaupat erityisesti keskisessä valitsevat mielellään U-Contin urakan toteuttajaksi. Yritys saa lähialueen osuuskauppojen suunnalta kehuja paikallisuuden lisäksi joustavuudesta ja luotettavuudesta.

– PeeÄssä on yksi meidän tärkeimmistä kumppaneistamme. Olemme tehneet kaikki PeeÄssällä käytössä olevat ABC-jakeluasemat, Joel Sistonen toteaa.

Varkaudessa toinen kierros, 30 vuotta välissä

Ensimmäinen U-Contin kohde PeeÄssälle oli syvän laman keskellä vuonna 1992 uudella konseptilla toteutettu ABC-automaatti Varkauden vanhan Prisman pihassa.

30 vuoden jälkeen viime vuonna U-Cont rakensi Varkauden uuden Prisman tuntumaan uuden ABC-automaattiaseman. Sen kuusi eri polttoainelaatua ovat samassa 100 kuution säiliössä, mutta tarkasti toisistaan erotelluissa osastoissa. Mittarikentän konepajaosuus, noin tuhat työtuntia, tehtiin viime kesänä. – Se olikin rakennuspaikan osalta varsin haastava kohde. Pehmeän maaperän vuoksi tontilta jouduttiin kaivamaan maata pois tavallista syvemmältä ja tekemään perustukset paremmin.

Vuoden aikana tehtiin tai uudistettiin ABC-automaatit myös Nilsiässä Tahkon risteyksessä sekä Kuopion Ykkösrastilla ja Maljalahdessa, jossa pakettiin sisältyivät myös veneilijöiden tankkauspalvelut. Seuraava kohde on Vesannon uuden S-marketin tontille tuleva ABC-automaatti.

– Teemme yleensä S-ryhmän osuuskaupoille kymmenkunta ABC-mittarikenttää vuodessa, joista viime vuonna peräti neljä tehtiin PeeÄssälle. Tämä kertoo hyvin siitä, miten suuri merkitys PeeÄssällä on meille.

Seuraavaksi sähkölatauspuolelle

Joel kertoo, että peeässäläisten kanssa käydään antoisaa vuoropuhelua laitteiston toimivuudesta ja käyttökokemuksista. PeeÄssän kanssa on keskusteltu myös U-Contin seuraavasta aluevaltauksesta.

– Perinteisten polttoaineiden kysyntä tulee pikkuhiljaa hiipumaan sähköautojen yleistyessä, vaikka myös nestemäisiä polttoaineita käytetään vielä useamman kymmenen vuoden ajan. Meillä on suunnitelmat pitkällä sähköautojen latausasemien rakentamisen aloittamisen osalta. Ainakin alkuvaiheessa keskitymme pikalatauspuolelle.

Liikenteen murros näkyy Suomessa hitaammin kuin monissa muissa maissa.

– Meitä ja PeeÄssää yhdistää se, että meidän on molempien seurattava tarkasti liikenne-energioiden kehitystä ja tarjottava asiakkaillemme niitä palveluja, joita he tarvitsevat, Joel Sistonen toteaa.

– Ennen polttonesteen jakeluasemille asennettiin yleisimmin 60 kuution säiliöitä, kun nykyään ne ovat 100 kuutioisia, Joel Sistonen vertaa.

Bensaputken takaiskuventtiiliä asentava Paavo Kotilainen on ollut U-Contilla töissä 27 vuotta.

 

U-Cont työllistää noin 50 työntekijää, joista valtaosa työskentelee Joroisissa konepajalla.

Linkki alkuperäiseen julkaisuun:

 


Hyvää joulua!

Kiitämme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme rauhallista joulunaikaa sekä onnellista uutta vuotta kaikille! 🎄 🎅

Tänä vuonna olemme lahjoittaneet joulutervehdyksiin varatut rahat Unicefin lastenrahastoon, josta autetaan lapsia kaikkialla maailmassa.

 


Haemme myyntipäällikköä

Suodatusjärjestelmät ovat huoltovarmuuden kannalta kriittisiä järjestelmiä esimerkiksi silloin kun sähköntuotannossa on tilapäisiä katkoja ja diesel-käyttöisiä laitteita sekä koneita halutaan ottaa pikaisella aikataululla käyttövalmiuteen.

 

U-Cont Oy suunnittelee, valmistaa, asentaa sekä ylläpitää säiliöitä, polttoaineiden jakeluasemia sekä erilaisia nesteenkäsittely- ja suodatusjärjestelmiä ympäri maailmaa. U-Cont Oy on vuonna 1966 perustettu perheyritys, jonka kantavana voimana sekä arvoina toimivat vankka tiimipelaaminen ja yhdessä tekeminen sekä pitkäjänteisyys. Meille U-Contilla kvartaali ei tarkoita neljännesvuotta vaan pikemminkin neljännesvuosisataa.

 

Pystymme tarjoamaan uudelle Myyntipäälliköllemme vastuuta, vapautta sekä mahdollisuuden vaikuttaa hyvällä myyntityöllä miljoonien ihmisten elämään huoltovarmuuden kautta

 

Tarjoamme sinulle kokonaisvastuuta WASP-suodatusjärjestelmätuotteellemme, pääset markkinoimaan tuotteita yhdessä markkinointi- sekä myyntitiimimme kanssa, kommunikoit sujuvasti ja asiantuntevasti päämiehemme kanssa, raportoit myyntiä sekä taloutta aktiivisesti johtoryhmällemme sekä olet mukana rakentamassa WASP-suodatusjärjestelmällemme asennus-, varasosa- sekä huoltotoimintaprosessia. Pääset myös vastaamaan suodatusjärjestelmäprojektien johtamisesta kokonaisvaltaisesti.

Mitä muuta voimme tarjota sinulle?

  • Maailman johtavan suodatusjärjestelmätuotteen sekä vahvan tiimipelaamisen kulttuurin
  • Asiantuntevat työkaverit sekä kansainvälisen tiimin työsi tueksi
  • Toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen
  • Alustava toimintasuunnitelma vuodelle 2023 uudelle tuoteportfoliolle
  • Mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä työtehtävän mukana
  • Työntekopaikka Joroinen sekä osittainen etätyömahdollisuus
  • Tutut asiakkaat sekä pitkät yhteistyön juuret myyntityösi tukena asiakasrajapinnassa
  • Turvallisen palkkamallin

Miltä ensimmäinen työvuoteni tulee näyttämään U-Contilla?

 

Tarkoituksenamme on auttaa sinua perehtymään työpaikkaan sekä tutustumaan työyhteisöön mahdollisimman hyvin ensimmäisten kuukausien aikana. Olemme varanneet sinulle vuoden 2023 alussa laajan koulutuksen päämiehemme tiloissa ja olemme valmiina perehdyttämään sinut yrityksemme toimintatapoihin sekä järjestelmiin. Tärkeintä kuitenkin on integroitua osaksi U-Conttilaisia, joten annamme sinulle aikaa tutustua yrityksemme henkilöstöön.

 

Odotamme, että lähdet aktiivisesti tapaamaan nykyistä asiakaskuntaamme ja tutustut toimintaympäristöömme. Toivomme myös, että hyödynnät päämiehemme verkostoja sekä apua ja et unohda sidosryhmäyhteistyön merkitystä myyntityön ohessa.

 

Mitä toivomme uudelta Myyntipäälliköltämme?

  • Teknistä hahmotuskykyä sekä mielenkiintoa tekniseen puoleen
  • Projektiliiketoiminnan osaamista
  • Tiimipelaamisen taitoja
  • Paineensietokykyä ja kyky kehittyä tässä
  • Halu toimia asiakasrajapinnassa
  • Huumorintajua
  • Teknistä peruskoulutusta tai kaupallista koulutusta teknisellä näkökulmalla (esim. insinööri, diplomi-insinööri, tradenomi, BBA, KTM)

Muistathan, että emme oleta kaikkien toivomuksien täyttyvän. Toivoisimme, että haet rohkeasti meille, vaikka osa listan toivomuksista puuttuisikin.

Mitä vaadimme sinulta?

  • Englannin kielen osaamisen
  • Ajokorttia sekä matkustusvalmiutta
  • Paloa tehdä kauppaa sekä intohimoa myyntityötä kohtaan

Lisäpisteitä jaossa!

  • Norjan ja ruotsin kielen osaaminen
  • Suodatusjärjestelmäosaaminen

Haluamme toivottaa sinut lämpimästi tervetulleeksi meille U-Contille rakentamaan energian varastointi- ja jakeluratkaisujen tulevaisuutta.

Tavataanko haastattelun merkeissä?

Työsopimus tullaan solmimaan U-Cont Oy:n kanssa. Rekrytointiprosessista vastaa Konjunktuuri Oy. Täytämme työpaikan heti sopivan kandidaatin löydettyä, mutta viimeistään 20.12. mennessä. Toivottu työn aloitusajankohta on joko tammi- tai helmikuussa 2023.

 

Lähetä ansioluettelosi, hakemuksesi ja palkkatoivomuksesi lomakkeemme kautta. Tiedämme, että paljon jäi kertomatta, joten voit myös soittaa tai laittaa sähköpostia avoimesta työpaikasta Erik Tahvanaiselle kun se sinulle sopii numeroon 044 362 8290 tai erik@konjunktuuri.fi. Keskustelemme mielellämme kanssasi, jos jokin asia mietityttää!

https://duunitori.fi/tyopaikat/tyo/myyntipaallikko-suodatusjarjestelmat-sdsuu-15936889


Haemme suunnittelijaa Joroisiin!

💰 Palkka 3000,00 – 4200,00 € hakijan kompetenssin mukaan
💰 Toistaiseksi voimassa oleva työsopimus
💰 Huipputiimin kovalla kompetenssilla
💰 Vakavarainen perheyritys sekä maailman parhaat tuotteet

Entäs työtehtävät?
💼 Konepajasuunnittelu
💼 Asiakkaiden kanssa tuotekonseptin kehittäminen (tekniset + visuaaliset ratkaisut)
💼 3D-mallinnukset sekä visualisointien rakentaminen
💼 Erilaisten suunnitelmien työstämistä yhteistyössä organisaation eri tiimien kanssa sekä viranomaisyhteistyötä

☀️ Toivomme sinulta teknistä hahmotuskykyä, projektiliiketoiminnan osaamista, tiimipelaamisen taitoja, paineensietokykyä ja kykyä kehittyä tässä, mutta ennen kaikkea toivomme, että sovit tiimiimme ja tuot hyvää (tai huonoa) huumorintajua tullessasi.

Eikun hakemaan itse tai vinkkaa kaverille!

Rekrytointiprosessista vastaa Konjunktuuri Oy. Täytämme työpaikan heti sopivan kandidaatin löydettyä, mutta viimeistään 4.12. mennessä. Toivottu työn aloitusajankohta on joko 1.12.2022 tai 1.1.2023.

Lähetä ansioluettelosi, hakemuksesi ja palkkatoivomuksesi rekrytointilinkin kautta. Voit myös soittaa avoimesta työpaikasta Erikille 14.11. alkavalla viikolla numeroon 044 362 8290. Keskustelemme mielellämme kanssasi, jos jokin asia mietityttää!

https://duunitori.fi/tyopaikat/tyo/suunnittelija-sdsuu-15837543


Jälleenmyyntisopimus Englantilaisen WASP PFS Ltd kanssa

U-Cont Oy on allekirjoittanut 10.11.2022 jälleenmyyntisopimuksen Englantilaisen WASP PFS Ltd kanssa. Toimimme WASP PFS Ltd:n suodatinlaitteistojen maahantuojana ja myyjänä Suomessa, Norjassa, Ruotsissa ja Puolassa. Suodatuslaitteistojen avulla voimme jatkossa tarjota kokonaisratkaisuja ja toimintavarmuutta asiakkaidemme polttoainevarastointiin.

Loppuvuoden aikana vahvistamme joukkuettamme ja tiedotamme lisää vuoden 2023 alussa.

Lisätietoa

https://wasp-pfs.com/


150m3 säiliöt maailmalle

Näin lähti yksi kolmesta 150m3 säiliöistä maailmalle.
Toimitimme kaikki kolme kappaletta kohteelle samaan aikaan.

Valmistamme maanalaisia ja -päällisiä säiliöitä kokoluokassa 3m3-150m3.
Monipuoliset tuotteemme ja eri varusteluvaihtoehdot takaavat, että vastaaminen erilaisiin asiakastarpeisiin ja käyttötarkoituksiin on helppoa. 😎